16.05.2025
Hyvä hoito on lääketiedettä ja potilaan kuuntelua
Palliatiivisen ja saattohoidon pitkäaikainen vaikuttaja, professori Tiina Saarto toivoo lisäpanostuksia alan koulutukseen. Potilaan hyvinvointi tarvitsee sekä vankkaa ammattitaitoa että aikaa kuuntelulle.
Tiina Saarto perehtyi 2000-luvun alussa vuoden ajan brittiläiseen palliatiiviseen hoitoon. Sen parhaita puolia oli selkeä hoitopolku: potilas tiesi koko ajan, missä häntä hoidetaan ja miksi. (Kuva: Mikko Hinkkanen / HUS)
"Toinen vahvuus oli moniammatillinen toiminta. Sitä olen halunnut viedä eteenpäin omassakin työssäni", hän kertoo.
Tiina pitää vuonna 2011 saamaansa Elämän malja -palkintoa suurimpana mahdollisena kunnianosoituksena tehdystä työstä. Hän toimi tuolloin ylilääkärinä HYKS:n Syöpätautien klinikalla, jossa hän oli ollut perustamassa palliatiivisen hoidon yksikköä. Hän toimi myös puheenjohtajana HYKS-alueen saattohoitotyöryhmässä.
"Palliatiivisen ja saattohoidon saatavuudessa ja osaamisessa on vielä paljon tekemistä. Palliatiivisia poliklinikoita, osastoja ja vuodepaikkoja on saatu lisää. Myös kotisairaalatoiminta on laajentunut, mutta tarve toiminnan laajentamiselle on edelleen suuri.
"Kokemukset kotisairaaloiden hoitotuloksista ja potilaiden elämänlaadusta ovat erinomaisia. Ongelma on, että kotisairaalajaksot ovat nykyään hyvin lyhyitä, vain muutaman viikon mittaisia. Tarvetta olisi kuukausien mittaisille hoitojaksoille. Kotisairaaloita tarvitaan lisää ja resurssit on saatava kuntoon", hän vaatii.
Myös konsultaatiotoiminta on tärkeä kehityskohde. Joka paikkaan ei riitä palliatiivisen erikoiskoulutuksen saaneita lääkäreitä ja hoitajia, joten kattavalle konsultaatioverkostolle on selkeä tarve.
"Kun sairaalaverkostoa karsitaan, myös palliatiivisen hoidon tukiyksiköt siirtyvät kauas potilasta. Ympärivuorokautisen hoidon yksiköiden oheen tarvitaan pieniä terveydenhuollon saattohoitoyksiköitä, joissa sairaanhoitaja ja lääkäri ovat tavoitettavissa."
Viime vuosina palliatiivisen lääketieteen ja hoitotyön opetusta on kehitetty mm. on laadittu perusopetuksen opetusohjelmasuositukset ja perustettu erikoistumiskoulutusohjelma sairaanhoitajille.
Tiina on huolissaan siitä, että vain harvat sairaanhoitajat ovat käyneet läpi palliatiivisen alan jatkokoulutuksen. Alueellinen ja paikallinen vaihtelu on suurta, noin 10 ja 50 prosentin välillä.
"Kunnat tai hyvinvointialueet eivät maksa näitä koulutuksia, eikä lisäkoulutus näy hoitajan palkassa mitenkään. Palliatiivisen hoidon vaativuutta ei ymmärretä, vaan usein sitä pidetään tavallisena perussairaanhoitona."
"Lääkärien koulutuksessa alan osaamisen tärkeys on alettu oivaltaa, mutta jostain syystä hoitajapuolella asiaa ei pidetä tärkeänä. Tämä on huono asia potilaille mutta myös hoitajille, jotka kohtaavat työssään parantumattomasti sairaita potilaita."
Kivunhoidon puutteista on puhuttu paljon, ja sillä alalla Tiina näkee edistystä. Sen sijaan psykososiaalista ja potilaiden eksistentiaalisiin ongelmiin kaivattua apua on harvoissa paikoissa saatavilla. Potilaslähtöisyydestä puhutaan paljon – todellisuus on, että liian usein potilaan hyvinvointi jää organisaatioajattelun jalkoihin.
Tutkimusten mukaan kaikessa lääketieteellisessä työssä olennaista on "hoivavaikutus", joka syntyy jo pelkästään siitä, että potilas kokee lääkärin tai hoitajan kuuntelevan häntä.
"Ehkä koko suomalaisessa kulttuurissa ja hoitokulttuurissa on sellainen "halki, poikki, pinoon" -tyylinen ajattelu. Hyvällä vuorovaikutuksella, ihmisten kohtaamisella, kuuntelulla ja tukemisella potilaiden ja omaisten kuorma helpottuisi paljon. Itsekin olen yrittänyt opetella puhumaan vähemmän ja kuuntelemaan enemmän", Tiina Saarto sanoo.