24.09.2026

Kohtaaminen, ennakointi ja ihmisarvo palliatiivisen hoidon ytimessä

Palliatiivisen hoidon valtakunnallinen seminaaripäivä kokosi aurinkoiseen Helsinkiin suuren joukon palliatiivisesta hoidosta kiinnostuneita ammattilaisia, asiantuntijoita ja kehittäjiä. Päivän teemana oli "Yksilöllinen hoito ja monimuotoiset potilasryhmät", jota tarkasteltiin monipuolisesti eri potilasryhmien, läheisten sekä ammattilaisten näkökulmista.

Yhdenvertainen hoito edellyttää omien oletusten tarkastelua

Yhdenvertaisuuskouluttaja Javiera Marchant Aedon avauspuheenvuoro haastoi osallistujia tarkastelemaan palliatiivista hoitoa yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Esityksessä korostettiin, että kulttuurisensitiivisyys ei saa jäädä yksittäisten kulttuureiden tapojen opetteluksi. Tärkeämpää on tunnistaa omat ennakkokäsitykset sekä hoitojärjestelmän rakenteisiin sisältyvät normit ja oletukset

Väestön monimuotoistuessa myös elämän loppuvaiheen hoidon tarpeet muuttuvat. Hoidossa tulee huomioida erilaiset perherakenteet, uskonnolliset taustat, yhteisölliset toimintatavat sekä sateenkaari-ihmisten kokemukset. Aidosti yhdenvertainen hoito rakentuu avoimesta kysymisestä, kuuntelemisesta ja valmiudesta kohdata jokainen ihminen ilman valmiita oletuksia.

Moniammatillisuudessa on voimaa

Palliatiivisen lääketieteen professori Juho Lehto ja palliatiivisen hoitotyön dosentti Minna Hökkä tarkastelivat puheenvuorossaan palliatiivisen hoidon osaamista, moniammatillista yhteistyötä sekä alan koulutuksen kehitystä Suomessa.

Keskeinen viesti oli, että palliatiivinen osaaminen ei synny yksittäisistä koulutuksista tai luennoista, vaan muodostuu tiedon, käytännön taitojen, asenteiden, etiikan ja työyhteisössä tapahtuvan mallioppimisen kokonaisuudesta. Ammattilaisen on osattava yhdistää kliininen osaaminen ihmisen kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen ja ymmärrettävä, että jokainen potilas elää omanlaisessaan fyysisessä, psyykkisessä, sosiaalisessa ja eksistentiaalisessa todellisuudessa.

Luennossa korostui erityisesti moniammatillisuuden merkitys. Palliatiivisen hoidon tarpeet ovat niin laajoja, ettei yksikään ammattiryhmä kykene vastaamaan niihin yksin. Potilaan oireiden hallinnan lisäksi tarvitaan psykososiaalista ja hengellistä tukea, kuntoutuksen osaamista, sosiaalityötä sekä läheisten tukemista.

Ennakoiva suunnittelu tarpeen

Kehitysvammaisten henkilöiden palliatiivista hoitoa käsitelleessä luennossa erikoislääkäri Marianne Niitty-Vuopio korosti, että kehitysvammaisuus ei itsessään ole palliatiivisen hoidon peruste. Kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla palliatiiviseen hoitoon liittyy kuitenkin erityisiä haasteita, jotka vaativat terveydenhuollolta osaamista, kärsivällisyyttä ja yksilöllistä lähestymistapaa.

Kun potilas ei kykene kertomaan oireistaan tavanomaisella tavalla, kivun, ahdistuksen tai muun kärsimyksen tunnistaminen vaatii erityistä herkkyyttä. Läheisten ihmisten ja tuttujen hoitajien merkitys korostuu. Ennakoiva hoidon suunnittelu korostuu myös kehitysvammaisten henkilöiden palliatiivisessa hoidossa.

Ennakoivilla keskusteluilla ja ennakoivalla hoitosuunnitelmalla voidaan selkeyttää hoidon tavoitteita, vähentää epävarmuutta ja tukea perheiden päätöksentekoa jo varhaisessa vaiheessa.

Potilaan kohtaamista ilman ennakkoluuloja

Erikoislääkäri Maria Valjus ja sairaanhoitaja (YAMK) Aino Hirvonen valottivat päihderiippuvaisten ihmisten palliatiivisen hoidon erityispiirteitä. He painottivat, että riippuvuuksien, mielenterveyden ongelmien ja vakavan sairauden yhdistelmä vaatii kokonaisvaltaista hoitoa, jossa oireiden lisäksi huomioidaan ihmisen elämäntilanne, läheiset ja tuen tarpeet. Päihderiippuvuuden taustalla voi olla mielenterveyden häiriöitä, traumaattisia kokemuksia ja monimutkaisia elämäntilanteita, minkä vuoksi hoito edellyttää kokonaisvaltaista ymmärrystä ihmisen tilanteesta.

Päihdepotilaiden palliatiivisessa hoidossa keskeisiä haasteita ovat luottamuksen rakentaminen, oirehoidon toteuttaminen, moninaiset sosiaaliset ongelmat sekä palvelujärjestelmän katvealueet. Näiden ratkaiseminen edellyttää osaamista, moniammatillista yhteistyötä ja ennen kaikkea ihmisen kohtaamista ilman ennakkoluuloja.

Luennossa Maria ja Aino korostivat, että hyvä palliatiivinen hoito perustuu kunnioittavaan kohtaamiseen, johdonmukaisuuteen ja luottamuksen rakentamiseen riippumatta potilaan taustasta tai elämäntilanteesta.

Sedaation perustuttava moniammatilliseen arvioon

Maria Valjus luennoi myös palliatiivisesta sedaatiosta. Palliatiivinen sedaatio tarkoittaa tajunnantason tarkoituksellista alentamista lääkkeillä silloin, kun elämän loppuvaiheen sietämätöntä kärsimystä ei saada hallintaan muilla hoidoilla. Yleisimmät sedaation aiheita ovat vaikeahoitoinen delirium tai levottomuus, kipu ja hengenahdistus.

Maria nosti luennossaan esiin palliatiivisen sedaatioon liittyvän päätöksenteon tärkeyden ja toisaalta haasteellisuuden. Hoitopäätöksen tulee perustua moniammatilliseen arvioon, jossa huomioidaan potilaan ja läheisten näkemykset. Sedaation mahdollisuudesta ja luonteesta on tärkeää keskustella ennakoivasti.

Lääkäreillä on velvollisuus lievittää potilaan kärsimystä, mutta toisaalta tajunnantason alentaminen merkitsee potilaan sosiaalisen vuorovaikutuksen päättymistä ja sitä myös siksi sitä pidetään aina viimeisenä hoitokeinona.

Vuorovaikutus on hoidon tärkein työkalu

Sairaanhoitaja, logoterapeutti Miia Salonen tarkasteli luennossaan vuorovaikutusta, ristiriitoja ja turvallisuuden rakentamista saattohoidossa. Yli 30 vuoden työkokemukseen perustuvassa esityksessä korostui ajatus siitä, että saattohoito on elämän puolella olemista ja ihmisen kohtaamista ihmisenä.

Luennossa painottui turvallisen vuorovaikutuksen rakentamisen tärkeys. Hoitosuhde muodostuu lukuisista pienistä kohtaamisista, joissa katseella, äänensävyllä, kosketuksella ja aidolla läsnäololla on suuri merkitys. Jokainen kohtaaminen vaikuttaa potilaan kokemukseen turvallisuudesta.

Keskeiseksi viestiksi Miia nosti myös kuuntelemisen taidon. Ammattilaisen tehtävänä ei aina ole löytää vastauksia tai ratkaisuja, vaan antaa tilaa potilaan ja läheisten ajatuksille sekä auttaa heitä sanoittamaan kokemuksiaan.

Vakava sairaus koskettaa koko perhettä, ja erityisesti lasten ja sisarusten tarpeet voivat jäädä helposti huomaamatta. Luennossaan Miia muistuttikin, että jokaisella perheenjäsenellä on oikeus tulla nähdyksi, kuulluksi ja tuetuksi sairauden eri vaiheissa.

Huomiota haurauden merkkeihin

Ikääntyneiden palliatiivista hoitoa käsittelevässä luennossa erikoislääkäri Susanna Rapo-Pylkkö korosti ennakoivan hoitosuunnittelun merkitystä osana hyvää ja laadukasta hoitoa. Hän painotti, että ikä yksin ei määritä palliatiivisen hoidon tarvetta, vaan keskeisempää on arvioida toimintakykyä, haurautta ja sairauden kokonaisvaikutuksia arkeen.

Erityisesti haurauden lisääntyminen, toistuvat sairaalajaksot, lihasvoiman heikkeneminen ja kognitiivisen toimintakyvyn lasku ovat merkkejä siitä, että hoidon painopistettä on tarpeen arvioida uudelleen.

Laadukas geriatrinen palliatiivinen hoito edellyttää myös kokonaisvaltaista arviointia. Potilaan lääkitystä, ravitsemusta, liikkumiskykyä, unta, mielialaa ja sosiaalista tilannetta tulee tarkastella säännöllisesti. Elämän loppuvaiheessa kaikkien tutkimusten ja lääkitysten tarkoituksenmukaisuutta on arvioitava uudelleen, jotta hoito tukee mahdollisimman hyvin potilaan hyvinvointia eikä lisää tarpeetonta kuormitusta.

Delirium haastaa koko hoitoyhteisön

Syöpätautien erikoislääkäri Pekka Haapaniemen luennolla käsiteltiin deliriumia, joka on palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa yleinen mutta usein vaikeasti tunnistettava oirekokonaisuus. Delirium on nopeasti kehittyvä sekavuustila, joka voi ilmetä levottomuutena ja pelkoina tai toisaalta poikkeuksellisena vetäytymisenä ja uneliaisuutena. Erityisesti saattohoitovaiheessa se on yleinen ilmiö, joka lisää kärsimystä sekä potilaalle että läheisille.

Hoitohenkilökunnassa delirium herättää usein riittämättömyyden tunnetta, koska kaikkia oireita ei pystytä poistamaan. Deliriumin hoidossa korostuvatkin lääkkeettömät keinot. Rauhallinen ympäristö, vuorokausirytmin tukeminen, kivun hyvä hoito, riittävä nesteytys ja läheisten läsnäolo voivat vähentää oireita merkittävästi. Vaikka lääkehoidolla voidaan lievittää agitaatiota ja ahdistusta, varsinaista deliriumia parantavaa lääkettä ei ole olemassa.

Perhe on lapsen tärkein asiantuntija

Seminaarin viimeisenä luentona kuultiin sairaanhoitaja (YAMK) Jenni Artelin kertomus vaikeasti sairaan lapsen äitinä ja palliatiivisen hoidon ammattilaisena. Luento toi näkyväksi sen, ettei palliatiivinen hoito tarkoita luopumista hoidosta, vaan parhaimmillaan parempaa elämänlaatua, tehokkaampaa oirehoitoa ja vahvempaa tukea koko perheelle.

Luennossa Jenni painotti perheen asiantuntijuutta. Läheiset tuntevat potilaan arjen, tarpeet ja voimavarat usein paremmin kuin kukaan muu, minkä vuoksi heidän näkemyksensä tulisi nähdä olennaisena osana hoidon suunnittelua ja toteutusta. Samalla hän korosti, että sairaudesta huolimatta perheellä on oikeus tavalliseen arkeen ja omannäköiseen elämään.

Koskettavassa kuvauksessaan lapsensa saattohoitoviikosta Arteli osoitti, kuinka hyvä saattohoito rakentuu oireiden hoidon lisäksi läheisyydestä, rakkaudesta ja potilaalle merkityksellisistä hetkistä. Mukaan mahtuivat niin musiikki, läheisten yhteinen aika kuin lapselle tärkeät asiat sairaalassa. Myös sisaruksen huomioiminen nähtiin tärkeänä osana koko perheen tukemista.

Elämän Malja -palkinto

Vuoden 2026 Elämän Malja -palkinnon saajaksi valittiin TtM, Pirkanmaan hoitokodin johtaja Hanna Hävölä. Hannan ajatuksia pääsette lukemaan seuraavasta lehdestä. Väitöskirjatutkija, saattohoidon kouluttaja Miina-Liisa Flinkkilä puolestaan voitti parhaan posterin palkinnon, aiheena palliatiivisen hoidon vaikuttajiksi kehittyminen – sairaanhoitajille suunniteltu oppimismalli (NursEduPal@IMPACT). Hankkeessa luodaan koulutusta, jonka avulla voidaan vahvistaa hoitotyöntekijöiden minäpystyvyyttä. Onnittelut molemmille!

Yhteinen viesti tulevaisuuteen

Vaikka seminaaripäivän puheenvuorot käsittelivät hyvin erilaisia teemoja, niiden ydinsanoma oli yhteinen. Hyvä palliatiivinen hoito rakentuu ennakoivasta suunnittelusta, hyvästä oirehoidosta, moniammatillisesta yhteistyöstä ja yhdenvertaisesta kohtaamisesta. Se huomioi potilaan lisäksi läheiset, antaa tilaa toivolle ja luopumiselle sekä tukee ihmistä hänen omien arvojensa mukaisesti

Seminaari osoitti, että palliatiivisen hoidon tärkein väline on edelleen ihminen toiselle ihmiselle. Kun ammattitaito, läsnäolo, kuunteleminen ja ihmisarvon kunnioittaminen yhdistyvät, voidaan myös elämän vaikeimmissa vaiheissa tarjota turvaa, merkityksellisyyttä ja mahdollisimman hyvää elämänlaatua.

Teksti Satu Laine