16.05.2025

Eksistentiaalisten kysymysten äärellä sairasvuoteen luona

Sairasvuoteen luona pohdinnat voivat johtaa hyvin syviin mietteisiin. Monen palliatiivisessa tai saattohoidossa olevan potilaan ohessa näihin mietteisiin liittyvät myös potilaan omaiset ja ystävät, kirjoittaa Juha Seppälä.

Kuka olen, mistä tulen, minne menen, mikä on elämän tarkoitus ja miksi on kärsimystä?  Nämä ovat kysymyksiä, joiden ääreen pysähdytään. Pohdinnoissa hyvin merkittävä tekijä on potilaan tausta, hänen arvomaailmansa sekä hänen hengellinen vakaumuksensa tai muu katsantokantansa.

Olen työssäni sairaalasielunhoitajana tehnyt huomion, että etenkin palliatiiviseen hoitoon siirryttäessä kanssani halutaan keskustella. Syyllisyys nousee pintaan erityisesti sen tähden, että elämässä ko. potilas ei ole pystynyt elämään oman arvomaailmansa mukaisesti.

Toinen merkittävä huoli on silloin, jos suhteet läheisiin ovat tavalla tai toisella ristiriitaiset tai yhteys läheiseen esimerkiksi lapseen on ollut vuosia tai jopa vuosikymmeniä poikki. Toisaalta hyvien yhteyksinkin keskellä on huoli: miten lapseni tai puolisoni pärjää sitten, kun minua ei enää ole.

Usein minulle esitetty kysymys on: mitä kuolema on, tai onko kuolema kaiken päätepiste? Kysymyksen esittäjä tietää, että kukaan ei voi tuohon kysymykseen tarkalleen ottaen kovin tarkasti vastata. Mutta yhdessä on hyvä tuon kysymyksen ja pohdinnan ääressä olla.

Moni kristitty ajattelee kuoleman olevan pilkku pisteen sijaan, elämä on ikuinen taivaassa. Moni sellainen, jolla ei hengellistä vakaumusta ole, toteaa elämän jatkuvan nuoremmissa sukupolvissa tai luonnon kiertokulussa. Usein yhdessä pysähdymme esimerkiksi lastenlasten sanontojen ja heidän tuomansa ilon ääreen ja ajattelemme myönteisesti heidän tulevaisuuttaan.

Sairauden keskellä moni voi ahdistua. Moni hengellisen vakaumuksen omaava kaipaa vahvistusta rukouksesta, Raamatun lukemisesta ja ehtoollisesta. Kuoleman pelkoa voi tuntea kuka vain, vahvan vakaumuksenkin omaava ihminen. Kuoleman pelko on meitä kaikkia yhdistävä teema.

Syvällä sisimmässään ihmisellä on voimakas halu elää ja tämä näyttää liittyvän myös elämän viimeisiin päiviin. Joskus omaiset hälytetään paikalle viime hetkiin, mutta tapahtuukin niin, että potilaan kohdalla tuleekin vielä virkoamisen hetki. Elämäntahto on niin voimakas.

Moni toki haluaa todeta minulle, että olen tämän kaiken kanssa tietyllä tavalla sinut. Myös nuori lähtijä voi todeta näin. Monesti nämä keskustelut synnyttävät sairaalasielunhoitajassa ajatuksen: olimme yhdessä syvien elämän kysymysten äärellä, vastauksia niihin on vähän, mutta yhdessä niitä pohtien olemme toivon säteiden ympäröimiä.

Suomen palliatiivisen hoidon yhdistys täyttää 30 vuotta! Toivotan onnea nyt ja menestystä arvokkaaseen tehtävään myös jatkossa!

Sairaalapappi Juha Seppälä, Tays Keskussairaala