08.06.2022

Kuoleman ja somen yhdistelmä voi olla myös riski

Kuoleminen ja kuolema eivät välttämättä ole enää asioita, joita käsitellään vain lähimpien kanssa. Erityisesti sosiaalinen media on tuonut asiaan uusia vivahteita.

Helsingin yliopiston viestinnän apulaisprofessori Johanna Sumiala on tutkinut muun muassa mediarituaaleja ja kuolemaa.

Hän luennoi kuoleman medioitumisesta Tampereella huhtikuussa järjestetyssä Surukonferenssissa.

– Minua on tutkijana kiinnostanut erityisesti se, millä tavalla kenenkin kuolemasta mediassa uutisoidaan. Keiden kuoleman ympärille syntyy suremista ja kenen kuolemasta taas mahdollisesti vaietaan, Sumiala sanoo.

Hänen mukaansa mukaan tilanne on median suhteen mennyt paljon aikaisempaa monimutkaisemmaksi. Eletään oikeasti mediayhteiskunnassa. Ennen media oli tuolla jossakin, ja me taas jossakin aivan muualla.

– Nykyään on pikemminkin niin, että me olemme koko ajan siinä mediassa. Tällä on sitten erilaisia seurauksia, jotka heijastuvat myös ihmisen viimeiin hetkiin.

Uusia tapoja ilmaista surua

Johanna Sumiala huomauttaa, että jo vuosia yleisesti käytössä ollut sosiaalinen media on muuttanut olennaisesti kuoleman esittämistä julkisuudessa.

Aikaisemmin ammattijournalistit olivat portinvartijoita sen suhteen, kenen kuolema ylipäätään päätyi mediaan. Nykyään kuka tahansa voi postata oikeastaan mitä tahansa kuolemaan liittyen. 

– Esimerkiksi Youtubeen voi tehdä suruvideon menehtyneestä idolistaan tai jostakin julkisuudessa muuten esiintyneestä edesmenneestä ihmisestä. Ja onhan olemassa myös virtuaalisia hautausmaita.

Sumiala sanoo, että kuolleen läheisen surutyötä voidaan tehdä sosiaalisessa mediassa monin tavoin. Tämä kertoo median muutoksen ohella myös eräästä toisestakin ilmiöstä.

Ennen niin sanotussa modernissa yhteiskunnassa kuolemaa pidettiin tabuna ja siitä puhuminen jätettiin ammattilaisille. Nykyään ollaan avoimempia ja uskalletaan ilmaista surua rohkeammin.

– Ei ole mitenkään harvinaista, että esimerkiksi keski-ikäinen mies muistelee somessa kauniisti kuollutta äitiään. 

Tämän hetken mediamaailma tarjoaakin mahdollisuuksia sen ymmärtämiselle, että kuolema on osa elämäämme.

Some-avautumisessa hyviä ja huonoja puolia

Elämänsä loppua lähestyvillä ihmisillä on omat syynsä lähteä jakamaan muille tilanteessaan tapahtuvia dramaattisiakin käänteitä.

Ei olekaan enää lainkaan ihmeellistä, että kerrotaan siirtymisestä hoidossa palliatiiviseen vaiheeseen. Sumiala ajattelee tämän olevan yksi tapa elää kyseisen tosiasian kanssa.

– Some-kanavilta voi parhaimmillaan saada näissä tilanteissa todella paljon myötätuntoa ja tukea. Toki sieltä voi tulla sitten muutakin, koska sosiaalisen median ympäristö on niin arvaamaton. Ihminen asettaa somessa itsensä haavoittuvaan asemaan.

Apulaisprofessori muistuttaa myös sosiaalisen median yhdestä ominaisuudesta. Välineenä se perustuu nopeuteen. 

– Kun ollaan tekemisissä niinkin vahvojen asioiden kanssa kuin ihmisen syntymä ja kuolema, niin harkinnasta ei varmaan ole mitään haittaa. Kannattaa muistaa sekin, että sellaiset viestit leviävät useimmiten parhaiten, jotka herättävät voimakkaita tunteita.

Toki asioistaan sosiaalisessa mediassa kertominen sisältää myös erään kiistattoman käytännöllisen edun.

– Kun kerran viestit somessa, niin sitten siitä ei tarvitse erikseen kertoa jokaiselle Facebook-kaverille tai Twitter-seuraajalle.

Banalisoituuko kuolema?

Viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan Mediated Death Johanna Sumiala pohtii sitä, mitä kuolemalle kulttuurisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä tapahtuu nykyajan mediayhteiskunnassa.

Apulaisprofessori näkee mediakäsittelyn myötä jonkinasteista vaaraa kuoleman banalisoitumisesta eli arkipäiväistymisestä.

– Vaikkapa läheisen kuolemaa koskevat postaukset menevät sinne some-virtaan, jossa on aivan kaikenlaista muutakin, esimerkiksi mainoksia.

Some ei myöskään välttämättä noudata sitä sääntöä, jonka mukaan kuolleista ei puhuta pahaa.

– On ollut tietynlaisena epävirallisena käytäntönä, että vasta hautajaisten jälkeen on ollut luvallista tuoda vainajasta esille myös negatiivisia asioita. Somessa tämä ei enää välttämättä päde.

Nykyaikana yhä tyypillisempi ilmiö on se, että jopa täysin tuntemattomien kuolemaan saatetaan sosiaalisessa mediassa reagoida yllättävänkin voimakkaasti.

Sumialan mukaan voidaankin aiheellisesti kysyä, kenestä silloin viime kädessä onkaan kysymys.

– Joskus vaikuttaisi siltä, että kuollut jää sinne taustalle ja suremisesta tuleekin asiasta kertoneen ihmisen oman identiteetin rakentamista. Huomatkaa, että minulle nyt tapahtuu tällaista!

Ketä hoitajan tulisi kuunnella?

Viestinnän apulaisprofessori tuo esille vielä yhden näkökulman asiaan.

Miten median vallatessa koko ajan enemmän tilaa suojellaan ihmisen inhimillistä arvokkuutta ja myös varmistetaan hänen oikeusturvaansa?

Puhumme Johanna Sumialan kanssa siitä, mitä uudenlaiset mediankäyttötavat voivat merkitä palliatiivisessa hoidossa. Ovatko esimerkiksi saattohoitoa toteuttavat tahot varautuneet asiaan?

– Hoitajan tehtävänähän on pyrkiä tekemään ihmisen viimeisistä vaiheista mahdollisimman inhimillisiä. Uusien mediatapojen myötä herää erilaisia eettisiä kysymyksiä. Ketä hoitajan tulisi kuunnella näissä tilanteissa; kuolevaa, lähiomaista vai hoitavaa lääkäriä?

Sumiala kannustaa palliatiivista hoitoa tarjoavia tahoja kouluttautumaan myös median rooliin kuolevan ihmisen viimeisissä vaiheissa.

– Luulen, että tähän asiaan perehtymisestä olisi hyötyä. Voisi pohtia vaikkapa sitä, millaisia käytäntöjä osastollamme tai saattohoitokodissamme noudatetaan. Onko meillä oikeus sanoa potilaan omaisille, että täällä ei saa kuvata?

Asiat voivat ponnahtaa yllättävästikin esille

Johanna Sumialan mukaan asioiden julkiseen jakamiseen liittyviä seikkoja olisi tarvittaessa hyvä käydä läpi myös saattohoidossa olevan henkilön läheisten kanssa.

Tällainen tilanne voi tulla eteen esimerkiksi silloin, kun potilas postaa jotakin someen, vaikka alkaa olla huonossa kunnossa.

– Ihminen, joka on väsynyt ja omassa tunnetilassaan ei välttämättä mieti, millaisena viesti näyttäytyy ja miten sitä voidaan tulkita sosiaalisessa mediassa. 

Palliatiivisessa hoidossa olevan henkilön olisi myös hyvä kirjata etukäteen, kenellä on oikeus hänen sosiaalisen median perintöönsä.

– Näin tiedetään, kuka saa poistaa henkilön joltakin sosiaalisen median alustalta tai muuttaa Facebook-sivun muistosivuksi. Epäselvyydet näissä asioissa voivat koitua omaisille raskaiksi, kun esimerkiksi edesmenneen läheisen Facebook-sivu jatkaa omaa elämäänsä eikä siihen ole pääsyä omaisilla.

Haastattelun lopuksi Johanna Sumiala summaa, että sosiaalisen median käytössä kuoleman yhteydessä ja läheisyydessä ei kannata olla sinisilmäinen. Erilaiset riskit tulee tiedostaa.

– Mutta en missään nimessä halua demonisoidakaan asiaa. Someenhan liittyy paljon mahdollisuuksia. Mutta se on välineenä niin arvaamaton. Kun kerran olemme päätyneet jonnekin digimaailmaan, niin ne viestimme voivat joskus myöhemmin tulla takaisin yllättävistäkin kulmista.

Haastattelu: Vesa Keinonen, kuva: Helsingin yliopisto