12.10.2023

Omainen – resurssi vai rasite?

Saattohoidon erityisyyteen kuuluu, että potilaan hoitamisen lisäksi huolehditaan tämän läheisten hyvinvoinnista. Suomalaista saattohoitoa kolmisenkymmentä vuotta eri rooleissa seuranneena voin todeta, että tämä toteutuu varsin hyvin. Toki kehittämisen ja tehostamisen tarvetta on aina.

Perheenjäsenen sairastuessa vakavasti koko perheen dynamiikka voi kääntyä aivan uuteen asentoon. Ammattilaisten ja läheisten kaikki huomio ja tuki kohdistuu potilaaseen, vaikka esimerkiksi puoliso elää siinä samassa helvetissä. Potilaan tilasta murehtimisen lisäksi tämä voi joutua miettimään, miten hän puolison kuoltua yksin selviytyy asuntolainasta, lasten kasvatuksesta jne.

Usein potilas ei myöskään halua kuormittaa rakkaitaan kertomalla todellisista kivuistaan, kärsimyksistä ja ahdistuksesta. Tämä ylläpitää läheisten epätietoisuutta ja vahvistaa pelkoja. On opeteltava uusia taitoja ja astuttava jopa sellaiseen rooliin, josta ei ole aiempaa kokemusta.

Näin suuriin muutoksiin me voimme reagoida hyvinkin monella tavalla. Kukapa hoitoalan ammattilainen ei olisi kohdannut tai kuullut puhuttavan hankalista omaisista. Usein tämä "hankaluus" syntyy juuri siitä kaaoksesta, jota omainen käy läpi sekä korviensa välissä, että arjen käytäntöjen muutoksessa. Kun tähän vielä lisätään epärealistinen toivo rakkaan läheisen tilanteen paranemisesta, keinolla millä hyvänsä, on paketti valmis.

Kaikkea palautetta ei pidä selittää omaisen hankaluudella. On arvioitava, onko kritiikki perusteltua ja ryhdyttävä tarvittaviin toimiin. Omainen voi olla myös merkittävä resurssi ja hoitohenkilöstön kuorman keventäjä erityisesti potilaan tukemisessa, mutta myös monissa arjen käytännön toimissa.

Kotisaattohoidon toteuttamisen keskeisinä esteinä omaiset pitävät riittämätöntä tarjolla olevaa emotionaalista ja taloudellista tukea. STM:n asettama Elämän loppuvaiheen asiantuntijaryhmä jätti mietintönsä viime talvena.

Työryhmä esitti vakavasti sairaan läheisen saattohoitoon osallistuvan henkilön ansionmenetyksen korvaamista erityishoitorahalla. Tämän mahdollistama ns. saattohoitovapaa olisi iso askel eteenpäin ja keventäisi myös perheen taloudellisia rasitteita sekä ammattihenkilöstön paineita.

Omaisia kohdataan monin tavoin. Jokunen aika sitten sain itse seurata lääkärin vastaanottoa, jossa potilaan läheinen otettiin ihanteellisella tavalla mukaan tilanteeseen. Aluksi lääkäri luonnollisesti varmisti potilaalta, mitä asioita läheisen paikalla ollessa voitaisiin puhua.

Saatuaan hoitoon liittyvät asiat potilaan kanssa järjestykseen, lääkäri kohdisti huomion omaiseen ja selvitti, kuinka tämä jaksaa ja onko tällä jotain kysyttävää. Koko tilannetta leimasi kiireettömyyden tunne. Lääkärin toimet ja hänen toimintatapansa olivat virkistävää vettä niin potilaan kuin läheisen janoon.

Pidetään huolta läheisistämme!

Tapio Pajunen, sosiaalineuvos, Mäntsälä