13.12.2023

Saattohoidon tukiyhdistyksillä on oma paikkansa

Maassamme toimii muutama saattohoidon tukiyhdistys. Ne järjestävät saattohoidettaville potilaille ja heidän omaisilleen erilaista ekstraa. Yhdistykset myös toteuttavat henkilökunnalle pienimuotoista koulutusta.

Anne-Maria Karjalainen on Päijät-Hämeen Saattohoidon Tukiyhdistys ry:n historian kolmas puheenjohtaja. Hän työskentelee Lahden Diakonialaitoksen diakonia- ja kehitysjohtajana.

Päijät-Hämeen Saattohoidon Tukiyhdistys ry on perustettu vuonna 2008. Yhdistyksessä on jäseniä noin 50. He ovat hyvin monenlaisia ihmisiä, joita yhdistää kiinnostus saattohoitoon.

– Yhdistys sai alkunsa niin, että muutama henkilö pohti sitä, mitä Päijät-Hämeessä voisi tehdä saattohoidon edistämiseksi. Oli muitakin organisaatiovaihtoehtoja, mutta lopulta päätettiin perustaa yhdistys, kertoo Päijät-Hämeen Saattohoidon Tukiyhdistys ry:n puheenjohtaja Anne-Maria Karjalainen.

Hänen mukaansa yhdistyksen toiminta rakentuu täysin vapaaehtoispohjalle. Palkattuja työntekijöitä ei ole.

– Meidän roolimme on tukea julkista sektoria, jolla on sote-palveluissa järjestämisvastuu. Yhdistyksemme voi esimerkiksi lahjoituksilla tuoda palliatiiviseen- ja saattohoitoon monenlaista pientä lisää.

Päijät-Hämeen Saattohoidon Tukiyhdistys ry kerää jäsenmaksujen lisäksi varoja muun muassa hyväntekeväisyyskonserteilla.

– Olemme olleet myös seurakunnan kumppanina toteuttamassa Tuomasmessuja ja saaneet niistä kolehtituottoa.

Hieman ekstraa ja koulutustakin

Karjalaisen mukaan estetiikan ja hyvän mielen tuottaminen saattohoitoyksiköihin on tärkeä osa yhdistyksen toimintaa. Sitä pystyy toteuttamaan erilaisilla asioilla.

– Olemme voineet tarjota heille esimerkiksi musiikkia ja tauluja. Lahden saattohoitoyksikköön lahjoitimme grillin ja jääkaappejakin olemme pystyneet hankkimaan potilaiden omaisten käyttöön.

Työnantajan tehtävä on tarjota saattohoidon ammattilaisille koulutusta, mutta tukiyhdistyskin on pystynyt tekemään asiaan oman osuutensa.

– Vuosien mittaan olemme toteuttaneet erilaisia koulutuksia saattohoidon ajankohtaisista asioista.

Tänä vuonna aloittanut uusi toimintamuoto on saavuttanut heti suuren suosion.

Death Cafessa eli Kuoleman kahvilassa on mahdollista puhua avoimesti kuolemaan liittyvistä kysymyksistä, peloista, omista tunteistaan, surusta ja esimerkiksi hautajaisiin liittyvistä pohdinnoistaan.

– Olemme järjestäneet tänä vuonna neljä kahvilaa yhteistyössä Lahden Diakonialaitoksen ja Jyränkölän Setlementin kanssa. Ensi vuonna on tarkoitus toteuttaa ainakin sama määrä.

Pohjatyöt on tehtävä perusteellisesti

Mikäli jossakin päin maatamme ajatellaan uuden saattohoitoyhdistyksen perustamista, niin Karjalainen antaa pyydettäessä muutaman neuvon.

Pohjatyöt kannattaa tehdä joka suhteessa huolella.

– Pitää olla koossa hyvä ja toisiaan tukeva porukka, joka kokee tämän asian omakseen. Paperityötäkään ei saa pelätä, ainakin yhden joukosta pitäisi kokea sellaiset tehtävät omakseen.

Siihenkin kannattaa varautua, että saattohoidon tukiyhdistykseen ei välttämättä saa kiinnostuneita mukaan yhtä helposti kuin muunlaisiin yhdistyksiin.

– Saattohoidossa on kyse luopumisesta, elämän rajallisuuden ymmärtämisestä. Voi olla, että moni vapaaehtoinenkin haluaa keskittyä sellaiseen aiheeseen, jossa kehitetään uusia hoitomuotoja tai elämän jatkuvuus on muuten läsnä.

Anne-Maria Karjalainen huomauttaa, että tietyssä elämänvaiheessa saattohoidon tukiyhdistys kuitenkin vetää ihmisiä puoleensa.

– Tämä on silloin, kun ollaan mukana saattamassa omaa omaista. Sehän on hyvin puhuttelevaa aikaa elämässä. Omaisen menehtymisen jälkeen voidaan innostua liittymään tukiyhdistykseen. Sitten kuitenkin saattaa käydä niin, että ajan kuluessa mielenkiinto hiukan hiipuu.

Hyvinkäällä yhdistys toiminut neljä vuotta

Myös Hyvinkäällä toimii oma yhdistys saattohoidon tukena. Hyvinkään Saattohoidon Tukiyhdistys ry on perustettu vuonna 2019.

– Tarkoituksemme on tukea parantumattomasti sairaita ja kuolemaa lähestyviä ihmisiä, heidän läheisiään ja myös hoitohenkilökuntaa, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Seija Saukkonen-Hämäläinen.

Hän on itse tehnyt sairaanhoitajana pitkän päivätyön muun muassa saattohoidon parissa. Eläkepäivät alkoivat kuusi vuotta sitten.

– Olin osastonhoitajana välillä kahdellakin saattohoito-osastolla samaan aikaan ja siinä huomasi, että henkilökunnan aika riittää vain perustyöhön. Yhdistys voi tuottaa kaikenlaista ylimääräistä tukea potilaille ja heidän omaisilleen.

Noin 30 jäsenen Hyvinkään Saattohoidon Tukiyhdistys ry toimii varsin pienillä resursseilla, mutta on voimavarojensa mukaan pystynyt auttamaan eri kohderyhmiä.

– Kun mietimme lahjoituskohteita, niin otamme omaisten ja henkilökunnan toiveet huomioon. Olemme pystyneet toimittamaan osastoille esimerkiksi lämpöpeittoja, lämpötyynyjä ja pyörätuolin lämpösuojia. Joulun alla potilashuoneisiin on saatu pienet pöytäkuuset ja kyntteliköt.

Tukiyhdistys on toteuttanut Hyvinkään sairaalassa myös yhden saattohoidon iltapäivän.

– Puhumassa oli lääkäri, kokemusasiantuntija-omainen, sairaalateologi sekä minä kerroin tukiyhdistyksestä. Tällaisia tilaisuuksia voisi olla jatkossakin.

Saukkonen-Hämäläinen toivoo, että Hyvinkään Saattohoidon Tukiyhdistys voisi toimia jatkossakin ja edelleen kehittääkin toimintaansa.

– Jäseniä olisi hyvä saada lisää, koska se käytännössä mahdollistaa toiminnan. Mukaan olisi hyvä saada vielä työelämässä oleviakin.

Teksti: Vesa Keinonen