14.12.2022

Vapaaehtoisena voin olla toisen rinnalla

Kuolevan ihmisen rinnalla oleminen antaa saattohoidon vapaaehtoisellekin paljon. Siinä saa myös uudenlaisia näkökulmia elämään ja kuolemaan.

Tamperelainen Riitta Vesanen on toiminut saattohoidon vapaaehtoisena lähes kymmenen vuotta.

Muistan erityisen kuulaana ja kirkkaana syyskuun, jolloin pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni vapaaehtoistyöstä saattohoidossa.

Olin aloittanut nelikymppisenä päivystyksen auttavassa puhelimessa ja kriisikeskuksessa, johon työhön liittyen pääsin tutustumisvierailulle viehättävällä paikalla tamperelaisen metsän siimeksessä sijaitsevaan Pirkanmaan Hoitokotiin.

Alkukesästä 2014 siirryin eläkkeelle valtion virasta kuusikymmentä täytettyäni. Syyskuussa pääsin haastatteluun ja kurssille hoitokodille - sillä tiellä olen edelleen ja toivon mukaan vielä pitkään, jos terveyttä riittää.

Vaativan erityistason saattohoitoa tuottavassa Pirkanmaan Hoitokodissa toimii koulutettu vapaaehtoistyöntekijöiden verkosto. Omassa tehtävässäni olen päässyt hyödyntämään seurakuntatyössä ja vapaaehtoisena kriisiauttajana hankkimaani kokemusta. Olen saanut kohdata hoitokodin potilaita hengellisen ja henkisen tuen välittäjänä, sekä puolisonsa menettäneiden vertaistukiryhmässä.

Potilaiden kohtaaminen antaa elämälleni merkitystä. Voin oppia heiltä, surulta, saan kasvaa olemalla avoin toisen pelolle, toiveille ja tarinalle, olla yhdessä, tunnustaa toisen ainutlaatuisuus. Saan näkökulmia elämään, uusia tapoja ymmärtää sairaus, kuolema ja suru.

Tarjolla oma läsnäolo

Vapaaehtoisena voin yksinkertaisesti olla rinnalla. Minun ei tarvitse välttämättä sanoa mitään, ei tehdä mitään poikkeuksellista. Voin tarjota ainoastaan läsnäoloni. Voin ottaa kädestä, istua hiljaisuudessa, hengittää samassa rytmissä. Voin lukea muutaman lauseen, lausua runon tai säkeen, laulaa pienen laulun, ihmetellä yhdessä elämän merkitystä.

Kuolemasta tai uskon kysymyksistä voin puhua vain potilaan aloitteesta. Saattohoitovaiheessakin on ihmisiä, jotka eivät halua edes ajatella tai puhua oman elämänsä loppumisesta. Kenties he haluavat lähteä itseltäänkin salaa tai yllättäen. Totuuden kieltäminen voi olla heille myös selviytymiskeino. Jotkut taas ovat suunnitelleet kaiken valmiiksi hautajaisia myöten.

On suuri etuoikeus kohdata toinen ihminen näiden ainutkertaisten suunnitelmien äärellä.

Jokin minussa kasvaa ja muuttuu näissä merkittävissä kohtaamisissa.

Käytyäni erityisen syvän ja koskettavan keskustelun viisaan, pitkän elämän eläneen potilaan kanssa sydämeeni ovat jääneet soimaan Aaro Hellaakosken säkeet:

Kentillä kosteisilla hämärä käy yli maan.
Valkea niittyvilla on vielä valveillaan
katsoen kummissansa kuinka rukoukseen
kaikki kukkien kansa kumartui hiljalleen.
Kuusen latvasta ääni pienoisen huilun soi.
Minäkin kumarran pääni.
Minunkin sisällä soi.

Riitta Vesanen
Kirjoittaja on Pirkanmaan Hoitokodin vapaaehtoinen.