08.06.2022

Muutoksen voima – uhka vai mahdollisuus?

Kevät on tänä vuonna ollut myöhässä. Luonto heräilee viiveellä kukoistukseensa ja kesäkin antaa odottaa parhainta antiaan, ainakin säiden osalta. Meille sote-alan työntekijöille kulunut kevät, tai oikeammin viimeiset kaksi vuotta, ovat olleet hyvin poikkeukselliset ja raskaat.

Olemme eläneet jatkuvassa odotustilassa, kulkeneet hieman jälkijunassa, heräilleet joissakin tilanteissa viiveellä tapahtumien kulkuun. Ja toisaalta pyrkineet mahdollisuuksien mukaan ennakoimaan vaikeitakin tilanteita.

Koronavuodet ovat koetelleet jaksamista monessa merkityksessä. Ja tämän kevään julkisen sektorin lakkouhka, työtaistelutoimet ja sopimusneuvottelujen pitkittyminen ovat vaatineet meiltä jokaiselta sopeutumista sekä pitkäjänteisyyttä uudenlaisen tilanteen edessä. Kun ratkaisut eivät ole itsemme määriteltävissä, on pystyttävä heittäytymään tilanteeseen, jonka lopputuloksesta kenelläkään ei ole täyttä varmuutta.

Lisäksi uusien hyvinvointialueiden valmistelut ja käynnistäminen luovat ilmaan lisäkysymyksiä. Ilmassa velloo epätietoisuus ja epävarmuus, ajoittain myös epäusko. On kyettävä elämään hetki ja päivä kerrallaan, luotava uudenlaista polkua ja toimintatapaa sekä etsittävä vaihtoehtoisia reittejä päämäärän sekä tavoitteiden saavuttamiseksi.

Toisinaan toivoo, että työarki säilyisi edes osin ennallaan. Muuttuvat tilanteet pakottavat kuitenkin havainnoimaan myös mahdollisuuksia, mahdollisuuden uudistumisesta ja toivosta.

Palliatiivisessa hoitotyössä ja saattohoitotyössä epäusko, epätietoisuus, epävarmuus ja pelko ovat läsnä joka päivä, eri muodoissaan ja eri näköisinä. Mutta myös toiveet, haaveet, mahdollisuudet, luottamus, uskallus, rohkeus ja toivo tehdään mahdollisiksi ja näkyviksi.

Ne näyttäytyvät hyvin ainutkertaisina, sellaisina, kuin jokainen itse on - yksilönä, perheenä ja yhteisönä. On tärkeää huomata ja tunnistaa, miten voimme olla osallisina niiden todentumisessa ja näkyväksi tekemisessä. 

Vaikka sote-ala on valtavassa murroksessa, pyrimme näkemään sen tuomat mahdollisuudet, kehittämistyön uudet urat ja polut. Tie ei varmasti ole ihan tasainen, mutta jokainen töyssy matkalla mahdollistaa palliatiivisen hoitotyön ja saattohoitotyön uudelleen tarkastelun. Tahtotila on selkeästi yhteinen; parempaa, tasavertaisempaa, oikea-aikaisempaa ja laadukkaampaa hoitoa jokaiselle parantumattomasti sairaalle ja hänen perheelleen.

Ajan henki ja tahtotila näyttäytyvät myös Suomen Palliatiivisen Hoidon Yhdistyksen hallitustoiminnassa. Paljon tapahtuu samanaikaisesti, vetoa on moneen suuntaan ja monessa olemmekin mukana. 

Toimintamme on uudistuksellisessa käymistilassa ja se edellyttää meiltä jatkuvaa oikean suunnan tarkastelua, jotta emme kadota sitä olennaisinta ja tärkeintä tehtäväämme. 

Yhdistyksenä keskeinen tehtävämme on kehittää parantumattomasti sairaiden ja kuolemaa lähestyvien ihmisten moniammatillista hoitoa sekä edistää aktiivisesti palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittämistyötä. Näissä kaikissa olemme mukana niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. 

On ollut suuri ilo huomata, että yhdistyksemme kannanottoja halutaan hyödyntää ja kuulla, asiantuntijuutemme on siis noteerattu. Valtakunnallisesti olemme siis saavuttaneet jotakin yhdistyksen toiminnan perusideologiasta.

Jäsenilloissa jaetaan kokemuksia

Iloksemme voimme myös todeta, että jäsenistömme aktiivisuus on herätelty yhteisten jäseniltojemme merkeissä. Tämän kevään ensimmäinen jäseniltamme toteutui toukokuun alussa ja jatkoa seuraa syksyllä vielä kolmen illan verran. 

Toukokuun jäsenillassa oli merkittävää kuulla ja havaita tarve yhteisen työarjen tuottamien ajatuksien ja kokemuksien jakamiselle, toinen toisillemme vertaisena. Te jäsenistönä olette meille se taho, joka parhaalla mahdollisella tavalla pystytte edistämään parantumattomasti sairaiden ja heidän läheistensä saamaa hyvää hoitoa. Teillä yhdistyksen jäseninä on siis merkittävä ja oleellinen rooli tässä isossa kokonaisuudessa. 

Tähän, kuten moneen aiempaankin loppukevääseen kohdistuu paljon odotuksia ja toiveita. Kevät tekee jälleen näkyväksi osan saavutuksistamme, avaa uusia mahdollisuuksia ja mahdollistaa toivon heräämisen. 

Joillekin toivo on tulevassa, ansaitussa kesälomassa, pienessä irtiotossa arjesta. Toinen puolestaan aloittelee uutta uraansa ammattiin valmistuttuaan, toivo on käsin kosketeltavissa. Edessä on monta mahdollista polkua. Ne ovat jokaiselle omanlaisiaan sekä oikeita ja arvokkaita juuri sellaisina. 

Oleellista on se, että uskallamme haaveilla, unelmoida, tavoitella omia unelmiamme. Haaveet, toiveet ja mahdollisuudet tulevasta ovat kaikkien käsillä, saavutettavissa. Ja silti vielä osin näkymättömissä, piilossa ehkä juuri ihmiseltä itseltään. 

Me jokainen tarvitsemme rinnallemme jonkun, joka näkee meissä mahdollisuuksia ja vahvuuksia, uskoo kykyihimme silloin, kun emme itse niitä pysty erottamaan. Opitaan ja opetellaan yhdessä lisää, toinen toisiamme rohkeasti sekä avoimesti kuullen ja kuunnellen, hyvään luottaen. 

Tunnustetaan se osaaminen, mikä on jo olemassa ja myönnetään se, mihin tarvitsemme lisää yhteistä oppia, yhdessä yksilöinä. Kiitos kun olette!

Mira Pajunen
Hallituksen puheenjohtaja,
Suomen Palliatiivisen Hoidon Yhdistys ry